Eikö vanhempien pitäisi ajatella lastensa parasta. Kuunnella heidän toiveitaan ja antaa heidän elää elämäänsä niin että he ovat onnellisia.
Olen onnellinen. Mulla on ihania ystäviä, joiden joukku vaan kasvaa mitä enemmän tutustutaan. Joka päivä on jonkinlaista tekemistä ja löydän jokaisesta hetkestä jotain ihanaa.
Joskus ihanaa on se että ystävä uskoutuu minulle, kertoo miksi on paha olla ja itkee. Kun joku luottaa ja osoittaa tunteitaan halaamalla.
Vaikka silloin kun kaikilla on paha olla ja ei haluaisi olla seurassa joka on vihainen, koska luulen heidän olevan vihaisia minulle koska olen tehnyt jotain, aina ajattelen sen olevan oma vikani. Silloinkin vain se että minulla on seuraa joka haluaa olla kanssani tekee iloiseks.
Joskus on ihana olla lapsellinen, laskea pulkkamäkeä keskellä yötä ja katsoa leffoja aamuun asti.
On ihanaa kun ihminen,. jonka on tuntenut vasta vähän aikaa halaa ja sanoo pitävänsä,
miksi en voisi asua yksin niin saisin ehkä elääkin tätä elämää.
Mie yritän olla aito, en voi sietää ihmisiä joilla on koko ajan esitys päällä. Koitan olla muokkaamasta itseäni seuran kaltaiseksi. Mutta se ei ole helppoa, olis niin helppoa olla samanlainen kun kaikki. Puhua samoista asioista, olla kiinnostunut samoista asioista ja olla kuin he.
Samalla olisi todella vaikeaa yrittää muuttaa mielipidettään asioista vain jotta kuuluisi joukkoon, eihän siinä ole mitään ideaa. Mun pitää vakuuttaa itselleni että kyllä musta pidetään vaikka olisin ihan itseni, vaikka en aina olisikaan se, minä ne mut tuntevat, kyllä ne silti olisi mun kanssa.
Jotenkin en uskalla näyttää oikeita tunteitani ja ajatuksiani, koska ajattelen ettei ketään oikeasti kiinnosta kun ne pintapuoliset asiat- ne mistä ollaan samaa mieltä.
Ehkä ajattelen liikaa tai liian vähän, en tiedä.
Vaikka oon päässyt suurimmaksi osaksi eroon siitä tietystä teeskentelystä, mikä on ollut ajoittain päällä, tulee silti hetkiä.
Hetkiä, milloin jännittää todella paljon, tapaa uuden ihmisen tai pelkää jotain.
Silloin ei halua näyttää tunteitaan tai kertoa ajatuksiaan, mahdollisesti peläten ettei kukaan kuuntelisi tai sivuttaisi asiat olankohautuksella,,
silloin vetäytyy kuoreensa ja täyttää hiljaisuuden naurulla.
Mulla oli paska olo sunnuntaina, myönnän sen. Tunsin olleeni erittäin epäreilu ja töykeä joitan ihmisiä kohtaan ja vihasin käytöstäni, en halua olla ilkeä ihminen. Sellainen ei vaan sovi mun luonteeseen ollenkaan, kun oon tällänen kaikkia rakastava ihminen. Mutta silloin kun jokin asia vähänkin ärsyttää niin annan sen ottaa vallan miusta enkä ajattele seuraamuksia.
Tiedän, miltä ihmisistä tuntuu kun heitä syrjitään, tavallaan, koska kukaan ei koskaan voi täysin tietää miltä toisesta tuntuu vaikka kuinka olisi itse kokenut jotain samanlaista. Kokemukset ja tunteet ovat eriasia.
I try to make it through my life In my way There's you I try to make it through these lies And that's all I do
Just don't deny it Don't try to fight this And deal with it That's just part of it
Se tunne on kamala, kun luulee kaikkien vihaavan ja halveksuvan sua ja jos sulle ei puhuta tekee mieli vain itkeä, huutaa ja hakea huomiota-apua.
Muut ihmiset myös vaikuttaa mun käyttäytymiseen aikapaljon jos joku puhuu avoinmesti ärsyyntymisistään muihin ihmisiin, tietenkin jaan tämän kanssa samanlaisia asioita ja jos on ihmisiä, kuten lambo, jotka eivät vihaa ketään, heidän seurassaan on helppo olla positiivinen.
Ja kun sain asiat omalta osaltani selvitettyä- itkeminen yleensä auttaa ja selitin parhaani mukaan etten vihaa ja pystyin taas olemaan iloinen, haluaisin jättää koko asian tähän.
If you were dead or still alive I don't care I don't care Just go and leave this all behind 'Cause I swear I don't care
Tää oli jotenkin osotettavissa, mutta en olisi halunnut, en kestä sitä kun tiedän ihmisten vain etääntyvän toisistaan ja ei se voi mitään yhteihenkeekään nostattaa, asiat on parempi vaan selvittää sillein kahdestaan juttelemalla.
En tahdo keskustella tästä, mutta aion silti perjantaina olla paikalla. En vain halua että kukaan suuttuu miulle mun sanomisista.
En kestä olla vihattu.
I try to make you see my side I always trying to stay in line But your eyes see right through That's all they do I'm getting burried in this place I got no room, you're in my face Don't say anything just go away .
Kaikkien ihmisten on mahdoton pitää toisistaan ja kaikkien pitäisi ymmärtää (miunkin), että on ihmisiä jotka, eivät kestä toisiaan ja ovat ärsyynytneitä jo siitä että on olemassa.
En jaksa mennä sinne kuuntelemaan kun ihmiset huutaa toisilleen.
Ja mulla oli ihana leiri, ärsyttää että siitä tuli tälläinen jälkipuinti.
Sain kirjeen, tältä ystävältäni jolta odotan kokoajan jotain vaikka tiedän ettei hän ole odottamisen arvoinen. Kirje oli. Se oli vain kirje. Ei mitään suurta ystävyytemme ylistystä ja miksi olisikaan ollut, eihän me edes olla ystäviä. Kirje oli täynnä henkilökohtaisia juttujamme, ja nauroinkin, paljon. Sama´lla tuli haikea olo, ajatellessani sitä mitä meillä olo. Totta kun puhutaan en enää edes välitä, en osaa itkeä sellaisen perään jota en tule koskaan saamaan. En osaa enää itkeä vain nauraa ja en pidä siitä.
nyt yritän kirjeessä selvittää tunteitani siitämiten olen muuttunut viimeisen puolen vuoden aikana, koska niin mie olen. Oon aivan eri ihminen kun vuosi sitten. Nauravaisempi, sosiaalinen enkä ahdistu enää nin helposti, silti tämä ylenpalttinen onnellisuus saa mut tuntemaan itseni turraksi, ikäänkun koska en tunne negatiivisesti en tunne ollenkaan.
I try to make it through my life In my way There is you I try to make it through these lies That's all I do
- Apocalyptica: I dont care
Syön tähän tuntemattomuuden tunteeseen, koska tiedän että se sentään edes saa vielä ahdistusta ajatuksistani irti. Haluan itkeä. Kuvittelen mielessäni tapahtumia joissa itkisin ja vain nauran.
En halua olla ihminen joka ei itke, jonka kanssa pitää sopia tapaamiset viikkoja ennen, koska on kiireitä.
Tyttö herää amulla. Hän on pudonnut sängystä edes asiaa huomaamattaan. Lattialla on hyvä olla, hän ei edes jaksa siitä nousta.
Kello soi, tytöllä on velvollisuuksia, esitys. Hän katsoo ikkunasta ulos ja huomaa myrskyn. Lunta sataa eikä edes näe vastakkaisen rakennuksen vastaripustettuja jouluvaloja. Tyttö on koittanut koko eilisen päivän saada kyytiä. Liian pitkä matka, ei pysty kävelemään. Tyttö on saita eikä halua kuluttaa viimeisiä kolikoitaan bussimatkaan. Hän päättää jättää väliin. Lintsauksesta on tullut tytön elämässä suuti asia, hän ei vaan halua tehdä mitään.
Hän muistaa lupauksen. Ja lähtee kävelemään, vaikkei jaksaisi hän haluaa lupauksensa pitää. Hän tapaa ystävänsä, nämä eivät huomaa haikeutta tytön silmissä, sitä miten tyttö pidättelee itkua joka ei tule.
Heillä on hauskaa, yksi parhaista päivistä kolmestaan. Tyttö saa energiaa, hän nauraa ja huutaa kannustushuutoja muiden tyttöjen mukana. Maali. Kaikki hihkuvat innosta ja tyttö hymyilee taas.
Ystävä lähtee, pian toinenkin. Hän katsoo autojen perään näiden kiitäessä vastakkaisiin suuntiin. Tyttö katsoo myrskyyn ja kävelee.
Tyttö tulee kotiin. Hön köy suihkussa . Laittaa musiikit soimaan ja nukahtaa..
Jo monta päivää en ole pystynyt nauttimaan yksinolosta niinkuin ennen. Ennen kun olin yksin ja kuuntelin musiikkia tunsin oloni joko hyväksi tai itkin. Miksi en osaa enää näyttää tunteitani. Haluaisin että jotenkin pystyisin purkamaan tunteitani, mutta kun en itse tiedä tunteitani. Haluan itkeä, en muista milloin olisin viimeeksi itkenyt ihan vain pahaa oloani. Pieniä kyyneleitä on tullut herkässä mielentilassa katosessa elokuvaa tai kuunnellessa biisiä. Mutta muuten en saa enää ilmaistua itseäni kuin ennen.
Mulla oli vaihtelevat mielialat, nyt olen vain tälläinen. Iloinen, positiivinen ja nauravainen ja asia häiritsee mua todella paljon. Vaikka mulla on elämä. Joka päivä on jokin asia jonka takia olla onnellinen. Kun katson peilikuvaani näen hymyileväisen tytön, joka ei ole lihava. Jolla ei ole mitään ongelmia. Ja silti tunnen oloni jotenkin tyhjäksi.
Syöminen auttaa tyhjyyden oloon, mutta sitä en tee. Liikkuminen purkaisi agressioitam mutta sitä en jaksa.
Mitä siis teen. Koko viikon olen vain elänyt elämääni, tehnyt kaiken mitä multa odotetaankin. Leffailtoja, naurua ja hauskanpitoa. Näyttelemistä, vuorosanojen opettelemista ja laulamista. Vaikka oikeasti haluaisin vain nukkua, vain olla.
Mut en halua että menetän elämäni.
Antaisitko sä kaiken, oisitko erilainen Olin mä kanssas tai en Saat veren kiehumaan Teet musta kokonaisen, tai pistät paloiks miehen Olin mä kanssas, tai en Kanssas tai ilman, aina se sattuu -Cheek/Illi: Kanssa Tai Ilman
Pelkään että kun en näe ihmisiä joka päivä yksinäisyys tulee taas elämääni. Jos sanon ei, kun minut pyydetään katsomaan elokuvaa, luulen että minut hylätään. "Eihän tuo ikinä edes te mein kanssa mitään, miks me sitä pyydett'äs".
Ja toisaalta en halua vain olla, haluan elää nyt kun siihen on mahdollisuus, mutten vain jaksa kaikkea tätä draamaa.
Olen jotenkin taivaissa. Leijailen. On niin hyvä olo, kun tiedän että mulla on ihmisiä keitä oikeasti kiinnostaa mitä mie ajattelen.. Olen tutustunut yhteen poikaan tässä lähiaikoina hieman paremmin ja hän on saanut mun itsetuntoa nostatetuksi kovin paljon. Tätä mie oon vaan kokoajan kaivannut. Tällästä kaverisuhdetta, jossa ei ole minkäänlaisia paineita olla joku muu kun oikeasti olen. Hän antaa mun leijua.
Olen ahdistunut. Kaverinion vihainen minulle jostain mitä en ole tehnyt. En yrittänyt varastaa häneltä mitään, viedä hänen elämäänsä. Enkä vienytkään vaikka poika onkin minunkin kaverini juuri nyt, ei se tarkoita sitä, että hän ei enää olisi mulle tärkeä.
Mustasukkaisuus on turhaa, musta tuntuu että oon puhunut tästä ennenkin. Mutta se on ja niin on kateuskin. Haluaisin päästä näistä tunteista eroon, mutta joistain kateuden aiheista ei vain pääse yli.
Kaverini on ystävä minun ystäväi kanssa. Ja minun ystäväni ei ole ystäväni, vaikka niin ajattelenkin. Hän on kaveri.
Isänpäivä. Lapset ostavat isilleen lahjoja. Juhlitaan perhettä. Kaikki ovat miettineet päivän tarkaan ja sitten on niitä jotka valittavat. Miksi he valittavat, että on muita suunnitelmia. Eivätkö he ymmärrä perheen tärkeyttä... Perheet käyvät ravintoloissa ja nauravat.
Minä. Istun kotona yksin ja syön. Turrutan kaipuuni ruokaan ja musiikkiin.
Minulla ei ole isää, ei elämässäni. Vanhempani eivät koskaan olleet yhdessä. Näin isääni pienempänä, muistan vielä sen yhden isänpäivän kun minä olin miettinyt lahjani tarkasti ja sitten hän, ei ollut kotona. Kuulin hänen saapuvan myöhään illalla, humalassa. Enkä välittänyt, annoin lahjan aamulla.
En välittäisi nytkään. Kunhan hän vain olisi elämässäni. Kävivi edes, tiedän hänen asuvan tässä kaupungissa, vaikkei kukaan sitä minulle ole kertonutkaan. He koittavat peitellä isäni virheitä, ikäänkuin häntä ei olisi olemassakaan. Mutta kyllä hän on ainakin minun ajatuksissani.----> Ei ollut moneen vuoteen, kunnes noin kuukausi sitten hän soitti minulle. Itkien. Itki liikaa ei pystynyt puhumaan, lupasi soittaa myöhemmin, muttei soittanut. Olin jo saanut itseni luulemaan etten välitä, etteiu minua kiinnosta,. Mutta puhelun aikana itkin. Ja halusin nähdä hänet. Haluan yhä.
Entäs sitten kun hän kuolee, enkä ole nähnyt häntä moneen vuoteen. Tulen katumaan sitä ja silti en tee asialle mitään.
Ajattelen hautajaisi. Kuinka sukulaisillani on kaikkea kaunista sanottavaa hänestä ja ainut elävä muistoni on rannalta kuusi vuotta sitten.
Myönnän että nyt itken. En ole itkenyt pitkiin aikoihin, sen jälkeen kun parannuin ei ole ollut syytä.
Nyt isänpäivänä. Isä on jossain, varmaankin juomassa ja niin on äitikin.
Olen ollut kipeänä, kohta jo kaksi viikkoa on kurkkuuni koskenut ja olen herännyt aamulle tunteeseen, etten kirjaimellisesti saa henkeä. Yölläkin kipu herättää minut ja itken. Perhe käskee nukkumaan, jää kotiin. Älä ole joka päivä jossakin ja tule ajoissa sisälle, ettet vilustu.
Mutta kun haluan, en anna itselleni lupaa olla kipeä, en vaan anna. Juoksen näytelmäkerhosta toiseen ja puhun ihmisille. Haluan kaikkien heidän oppivan tuntemaan minut, ihmisenä, joka en ole, mutta voisin olla.
Voisin olla tuo naurava tyttö.
Nauraisin,puhuisin ja kaikki rakastaisivat minua.
En tiedä kuka olen ja tunne on hämmentävä. Jokainen ihminen elämässäni on erilainen ja minussa on erilaisia puolia, joita alan vasta nyt löytämään. Olen nauravainen, sosiaalinen, hömppä, omituinen selittäjä,
Mutta surusilmäinen tyttö.
Joka ei uskalla rakastaa.
Elää silti vahvasti tuokin tyttö.
Ilkeämielinen, vitsaileva- ihminen joka en halua olla. En voi väittää etten tahtoisi kenellekkään pahaa tai ajattelisi jostain vähemmän kuin muista. Voin vain sanoa että haluaisin ajatella vain hyvää.
Nauttien elämänsä suruista,
itkien, häpeillen,
Ahdistusta täynnä.
En ajattele ulkonäköäni. Painoani. Koulua. Ihmisiä, jotka eivät välitä minusta, asioita joita en osaa. En huijaa itseäni.
Mietiskelin tässä esiintymistä ja sitä onko nykyään niin että täytyy olla sosiaalinen ja omata puhumisen taito pärjätäkseen elämässään,,,,, aikaisemmin tänään olin esiintymiskoulutuksessa, joka on pakollista jos haluaa vaikuttaa tiettyihin asioihin, siis MITÄ. Ajattelevatko ihmiset oikeasti, että niillä hiljaisilla nurkissa istukselijoilla ei ole omia mielipiteitä tai taitoa esittää niitä. Joidenkin ihmisten asennoituminen tähän asiaan ärsyttää, vaikka kokemus olikin todella mukava. Aina te saatte musta tälläsiä ristiriitaisia tunteita irti. Mikä on vaan ihan hyvä asia, ei elämän pitäisikään olla tasapaksua.
Kuitenkin suoraan (kiertelyn kautta) tuohon tapahtumaan, joka oli teatterilla teatteriopettajan johdossa- Nainen oli sellainen pirteä ja puhelias ja muistutti tavallaan minua, sitä ihmistä mikä olen silloin kun olen parhaimmillani ja nyt en puhu ulkonäöstä, On ihana asia, etten pitkiin aikoihin ole stressannut asiasta. Vaikken edelleenkään koe itseäni kauniiksi, olen alkanut hyväksyä sen , että ehkä joku muu kokee. Aluksi olin tietenkin innoissani, halusin näyttää itsestäni sen sosiaalisen puolen ihmisille jotak eivät vielä tunne minua, näyttää itseni parhaimmillani. Kaikkihan aina esittävät jotain ja nyt esitin itseäni, mutta vain hauskempaa, pelottomampaa ja mukavampaa versiota, henkilöstä joka olen.
Mutta jossain vaiheessa ahistus iski päälle. Sanoin jotain väärää, ilmaisin mielipiteeni liian kärkkäästi ja kukaan ei ymmärtänyt minua ja niin olin taas alkupisteessä. Minä, mutta väärinymmärretty.
2.
Päivän toinen osa alkoi koulutuksen jälkeen ja oli ihana. Tunsin taas oloni pidetyksi ja ihmiset joita tapasin leirillä vasta viikko sitten olivat yhä kiinnostuneita seurastani. Jotkut eivät vihaa minua.
3.
Istun hymyillen kotona ja syön karkkia. Iloiten kommenteista, tullen takaisin(lyhyen tauon jälkeen)
Rakastan häntä, mutta miten voin tietää ettei hän nyt valehtele, petä lupaustaan. Hän on se josta en ole kuullut mitään ja nyt ikäänkuin mitään ei olisi tapahtunut hän ottaa yhteyttä ja sanoo kaipaavansa. Se tuntuu hyvältä. Hän kertoo juuri niistä asioista mistä minä häntä kaipaan. Kertoo uudesta elämästään, siellä, kaukana musta. Vaikuttaa onnelliselta, ensin olen katkera"tottakai, hän saa aina kaiken minkä haluaa", kunnes älyän itsekin rakastavani elämääni tällä puolella maapalloa.. itkin, vain vähän, pakkohan oli hänelle vastata. Annan osoitteeni, ehkä hän oikeasti kirjoittaa. Joskus musta tuntuu että hän tarvitsee mua aivan yhtä paljon kun miekin häntä.
Ja niin on nuori sydämein vaikka huorin tein nyt uskon ihmeisiin ja lähden tanssimaan vain aurinko ja kuu on turhaa kaikki muu en pelkää kuolemaa
- Olavi Uusivirta: Huomenna hän tulee
Olen pettynyt niin moneen ihmiseen, joskus tuntuu että kaikki valehtelevat ja toivoisin ihmisten kertovan mitä he oikeasti ajattelevat. Jos he eivät halua jotain tehdä kertoisivat etukäteen eikä silloin kun ollaan jo ilmottauduttu vapaaehtoisiksi. Tollaisissa pikkujutuissa en valehtelulla näe edes mitään ideaa. Aina hoen sitä miten inhoan valehtelevia ihmisiä, mutta olisiko kaikki oikeasti paremmin jos kaikki puhuisivat totta..
Haluaisinko oikeasti tietää mitä minusta ajatellaan. En voi edes kuvitella mitä tekisin jos hän kertoisi aina vihanneensa minua ja ettei halua enää koskaan nähdä minua. Ei kukaan halua kuulla pahoja asioita itsestään ja sen takia varmaan eräs ystäväni aluksi ärsytti minua, hän kertoi totuuden aina kun oli jotain sanottavaa. Ja nyt olen hänen ainut ystävänsä...
Ihmisten pitäisi rakastaa toisiaan. Viha on niin turha tunne. Jos ei olisi kuin hyvää sanottavaa kaikki voisivat olla rehellisiä toisilleen.
Mulla on aina ollut jonkinlainen suhtautuminen jumalaan ja seurakuntatoimintaan. Aina ollut jonkinlainen mielipide asiasta ja sen tärkeydestä. Pienempänä en uskonut, olin vihainen lapsi, onneton ja ajattelin että jos Jumala olisi olemassa elämäni olisi parempaa. Kun kaikki kaverit juoksivat tyttökerhoissa ja leireillä menin tietenkin mukaan, sosiaalinen elämä oli tärkeämpää kun mahdolliset omat mielipiteet asiasta.
Nyt vaikka uskonkin asia on samalla tavalla. Ihmiset vaikuttavat enemmän. Seurakuntanuoren tärkein asia :Jumala ja usko. Ei. Nytkin isoskoulutuksessa alan vihdoinkin viihtyä ja se ei johdu siitä että tuntisin Jumalan sydämessäni jollaintavalla erilailla. Ei. Vaan ihmisistä, siitä ett' mulle tullaan puhumaan ja itse uskallan lähteä mukaan keskusteluihin. Vihdoin.
Kuulkaa väsyneet maan Väsyneitten satamaan hän kuljettaa Kuulkaa masentuneet maan teidän kyyneleenne talteen korjataan
Istun nurkassa ja näplään kännykkääni, minuutit kulkuvat, kuulen puheen, laulan mukana, en katso ketään silmiin. Haluaisin sanoa jotain vaikenen ->->-> Istun mukana ringissä, nauran ja osallistun keskusteluun. Ensin hengitän syvään ja kun avaan suuni huomaan että ihmiset kuuntelevat katsoavat minua, ei arvostellen ja ovat samaa mieltä. Aion mennä uudestaan..
Miksi kaikesta pitää nykyisin maksaa niin paljon. Kirkon toiminnan ei pitäisi olla rajoitettu ihmisiltä joiden varallinen tilanne ei ole niin hyvä kun muilla.
Kuulkaa hiljaiset maan ylöspäin me saamme katseen kohottaa kuulkaa langenneet maan teitä vastaan Hän ei nosta sormeaan
Rahan lisäksi kerron nyt siitä kolmannesta asiasta joka minua häititsee(ihmisten lisäksi). En ole varma onko oma uskoni tarpeeksi vahva. Kun ristimme kädet ja lähetämme rukouksen en edes tiedä mihin sen lähetän, Jumalalla, hengille,Jeesukselle. Moneen vuoteen en uskonut Jeesukseen ja ilmaisinkin sen aina selkeästi ja edelleen minua ärsyttää kristinuskossa se ettei itse Jumalasta, jonka pitäisi olla SE tärkein ei puhuta tarpeeksi vaan keskitytään ns.pienempien tekijöiden elämänvaiheisiin.
Joskus kun muut ovat niin varmoja siitä mihin uskovat ja näyttävät sen tunne edelleen itseni ulkopuoliseksi, koska jotkut saavat tuntemaan etten tee tarpeeksi., varsinkin nämä aktiiviset seurakuntanuoret.
Kuulkaa vähäisimmät maan teitä rikkain tahtoo pitää aarteinaan kuulkaa unohdetut maan teistä yhtäkään Hän ei voi unohtaa
Mutta tänään menen taas uuteen tilaisuuteen ja toivon, jonkun näistä minua kohtaan suvaitsevista henkilöistä olevan siellä. Haluan olla heille ystävä.Ja heidän puhuvan minulle. Olevan kanssani.
Kun taivas laulaa meidän sieluissamme soi kun taivas itkee lohdun helmet pisaroi kun taivas hymyilee meidän naurussamme kaipuun kaiku ilmoille kai soi
Olen täynnä energiaa. Haluaisin juosta metsissä ihan vain juoksemisen vuoksi, hyppiä ylös ja alas musiikin kanssa, joka taustalla huutaakin täysillä. Haluaisin itsekin huutaa ilosta, huutaa puhtaasti energiaa. On niin iloinen olo, en voi lakata hymyilemästä. Pienet asiat saavat mut jo iloiseksi ja tälläiset päivät ja yöt, hyppimään ja hyperventiloimaan. Hymyilen, huudan haluan nauraa ääneen.
Ihmiset. Horoskooppini on jo pitkään sanonut että mun pitäisi olla seurallisempi käydä ulkona ja iloita ihmisten seurasta. En vain ole koskaan ollut tälläinen ihminen, eikä ole kaverinikaan mutta eilen olimme molemmat. Tutustuin uusiin ihmisiin ja en luule heidän vihaavan minua, koskakäyttäydyin eritavalla kun normaalisti. Aivan kun en olisi ollut edes minä. Mitään osaa käytöksestäni en tunnistanut. Nauroin, iloitsin ja puhuin aivan tuntemattomille ihmisille. Hymyilen taas. Jo kaverini lukisi tätä hän varmaan nauraisi ja pitäisi mua säälittävänä koska hänen mielest''n eilisessä ei ollut mitään erikoista, koska hän tunsi ihmiset etukäteen ja näkee heitä joka päivä.
Sosiaalisin päivä mikä mulla on ollut vuosiin. En haluaisi nytkään olla kotona vaan jossain tuolla vaan, juoksemassa, nauramassa, ihmisten kanssa. Vittu kun toiselle näistä ihanista kavereista koulu ja opiskeleminen on tärkeää ja toiselle bilettäminen, juominen. Olen vain niin onnellinen että heillä on mullekkin aikaa.
I'm a nightmare, a disaster That's what they always said I'm a lost cause, not a hero But I'll make it on my own I've got to prove them wrong They'll never bring us down
-SimplePlan: Me against the world
Ihmiselle joka ei juo tai välitä koulusta.
Olen myös iloinen siitä ett' tunnen itseni jollain tavalla rakastetuksi, kun he molemmat haluavat olla minun kanssani mutta eivät toistensa. Rakastan kuunnella sitä kun he haukkuvat toisiaan, eivätpähän ainakaan vihaa minua- ehkä jollain tavalla kieroutunut tapa ajatella, mutta en haluaisi ystävieni olevan toistensa ystäviä ja musta tuntuu että kaikki heistäkin haluavat samaa, koska harvoin mua esitellään kenellekään.
En olekaan yksin täällä pääni sisällä. Ihmisiä on jotka ajattelevat jollain tavalla samalla tavalla, koska eihän kukaan ole identtinen. Kiitos teille kaikille jotka avautuivat omista ajatuksistaan tuohon edellistä edelliseen tekstiin. Itse olin hieman sekaisin ajatusteni kanssa, mutta nyt tuntuu jotenkin valoisemmalta, en ole paha ihminen.
Musta tuntuu että olen tukahduttanut tunteitani jo pitkään, koska en halua enää tuntea mielipahaa. En halua olla enää se ihminen joka purskahtaa itkuun kesken koulupäivän, koska joku katsoi pahasti, ehkä olen alitajuntaisesti koittanut saada tunteitani hallintaan ja tavoitellut tietynlaista tunteettomuutta.
Se ei ole hyvä asia, koska aina ennen itku on auttanut minua ja sen jälkeen on aina pystynyt nauramaan. Nyt harvoin edes nauran ja se häiritsee minua, koska ihmiset on aina muistanut mut siitä että näytän tunteeni jos on paha olla olen itkenyt ja ihanina päiviä nauruni on kuulunut naapurikaupunkiin saakka.
Ehkä tämä johtuu siitä että ihminen jonka vuoksi olen itkenyt ja joka saa minut aina nauramaan ei ole enää suuri osa elämääni, nyt olen jo tottunut ajatukseen etten näe häntä ja että ehkä tämä erossa olo tekee hiipuvalle ystävyydellemme vain hyvää. Silti en ole varma pidänlö vai inhoanko tätä uutta ihmistä joksi olen muuttumassa.
Olen huomannut ihmisten ottavan tämän uuden ihmisen suvaitsevammin vastaan ja mulla on mahdollisuus saada elämä, mutta en ole varma onko tämä ihminen oikeasti minä. Muuttumattomuus on aina ollut osa elämääni enkä ole kokenut aikaisemmin persoonallisuuteni kanssa kun yhden suuren muutoksen.
I don't ask, for everything we've done has passed
Who cares if we will meet again?
It's obvious that we're not friends
I daren't speak of what I'm wishing uselessly
My stupid vision clears to see a sugar mountain melt in me
I can cut my heart out just like you do
And I can suck the life out of it just like you do
I'm gonna pick myself up and pull myself together; never revel in recovery mode
For when commitment is a dirty word
You can't afford to ever slip or let down your guard
- Tempshark/imogen Heap: Not That big
(Ihana kappale jonka löysin lastfm:an kautta, muutenkin löydän kokoajan niin paljon hyvää musiikkia että se tekeemut tavallaan tuntemaan itseni onnelliseksi, vaikka tiedän että tuolla keittiössä äiti leipii jotain erittäin rasvaista ruokaa jonka kalorit on mahdoton laske, pakko rauhoittaa itsensä musiikilla )
Haluan nauraa, itkeä ja elää.
Musta tuntuu että olen taas löytämässä änneni.
Harhailin pitkään kirjoittamatta mitään järkevää, halusin vain pitää blogin hengissä.
ToissaYönä. Näin aivan kamalaapainajaista. Kaikki pahimmat pelkoni kävivät unessa toteen ja heräsin eilen siihen että sydämeni tykytti ja loppuyön pyörin ahdistuksissani sängyssä kykenemättä sulkemaan silmiäni. Olo oli todella omituinen herätessänikin tunsin kun en oikeasti edes olisi tässä, hengittämässä ja olemassa. Tunne oli mitä omituisin ja pakotti minut ulos tuntemaan kylmän ilman ja sen että elän.
Olo häiveni päivän edettyä ja puolen päivän aikaan olin saavuttanut normaalin oloni. Sen että tunnen kyllä hengitykseni, ehkä vähän puhunkin ja nauran, mutta silti tuntuu kun jotakibn olisi vielä vajaana. Tarvitsen ihmisen seuraa, kenen vain. jos joku haluaa puhua minulle niin haluan olla hänen ystävänsä, enemmän kun mitään muuta.
Siksi eilenkin ruokapakkomielteeni sai väistyä yleisen hyvänolon tieltä. Ensin ahdistuin nähdessäni jäätelöpaketin, mutta otin lusikan kauniiseen käteen ja nautin siitä.
Kynttilän valossa on kaunista istua. Rauhallista, musiikki soi taustalla ja kaikki on hyvin.
Illalla kylmä, kävellessäni kotiin,, odotan tätäkin päivää sitä samaa rauhan tunnetta, iloisuutta, sitä että minulle hymyillään.
On omituista että kun on mahdollista että ehkä hän saattaisi puhua minulle, ystäväni toisessa maassa, niin annan heti anteeksi kaiken pahan mitä hän on minulle tuottanut.
Jos olet tai sinun läheisesi ovat joutuneet koulusurman uhreiksi en halua sinun lukevan tekstiä tai ottavan siitä mitään henkilökohtaisesti, koska teillä on oikeus surra ja teidän ei pitäisi vaivautua tälläisten asioiden lukemiseen, jotka voivat saada vihaiseksi ja ette ehkä ymmärrä näkökantaani. En edes oikeastaan haluaisi kenenkään lukevan tätä, koska pelkään niin paljon sitä että ihmiset alkavat vihata minua.
Haluaisin kuitenkin teidän ketkä tämä lukivat kertovan omia mielipiteitään asiasta olivat ne minkälaisa vaan, vaikka sellaisiakin joista tässä sanon ärsyyntyväni, haluan oppia ymmärtämään muiden mielipiteitä-
???
Aihe josta en osaa kirjoittaa, ilmaista mielipidettäni selkeästi niin että ihmiset varmasti ymmärtäisivät.Etten vaikuttaisi täysin sydämmettömältä, en halua ihmisten vihaavan minua ja siksi olen ennen jättänyt tänätyyppiset tekstit kirjoittamatta(koska en ota asiaa henkilökohtaisesti) Kun viimeeksi keskustelu kääntyi tähän, koulusurmiin minulla oli vain kaksi henkilöä joiden ajatukset olivat samankaltaisia, nyt en usko kenenkään ymmärtävän.
Vihaan tekopyhiä ihmisiä. En voi sietää sitä kun toisilleen tuntemattomat ihmiset ovat surullisia toistensa puolesta. (Olen vihainen kun minulta tuo kyky puuttuu tai ainakin on vajavainen.) Miksi tästäkin nyt piti tehdä koko kansan asia, oikein riepotella niitä samoja turhia kysymyksiä mediassa. Miks ei ymmäretä että ilman sitä Jokelan jutun analysointia viikosta toiseen, tätä ei olisi tapahtunut uudestaan.
Sillä kopiohan tämä oli, ei ennen sitä vuosi sitten sattunutta kenelläkään edes ollut sitä ajatusta päässään että tämä olisi mahdollista, sillä toisin kun USA:ssa ammuskelu ei Suomessa ole ollut niin yleistä. Nyt kuitenkin tämä uusi murhaaja on oikeasti vain säälittävä olisi edes keksinyt jotain omaperästä tappanut vaikka jotain eläimiä. Pitänyt kunnon lammasten uhrausrituaalin jonka jälkeen sitten ampunut itseään. anteeksi niille jotka ottavat tämän ylivakavasti, sillä itse en ota.
Miksi tehdä kaikki täysin samalla tavalla kun se aikaisempikin oli, ensimmäinen reaktioni kun näin uutisista asian ensi kertaa oli nauraa. sitten tuli vitutus, kohta taas alkaa se koulussakin että pitäisi puhua asiasta kun ei ole mitään sanottavaa..
Half of you is heavenly Showing off your purity The rest you is from the street Like a line where they both meet
- Kt Tunstall: White Bird (pätkä kertoo jotenkin siitä minulle miten asioilla on aina kaksi puolta, kuten myös suhtautumisellani tähän asiaan)
Välillä kauhistelen itsekin suhtautumistani tähän. En vain ole koskaan osannut suhtautua sympatialla asioihin jotka eivät minua millään tavalla koske, olen kasvattanut itselleni ´niin kovan suojakuoren että harvat asiat jotka eivä suoraan kosketa minua tai läheisiäni eivät saa minussa aikaan minkäänlaista reaktiota. En osaa itkeä tälläiselle, vaikka äitini nyyhkyttää vieressä ja on kauhistunut tapauksesta. ihmisten yllättyneisyys saa minut tavallaan aika iloiseksi, ajattelen että jotkut ihmiset vielä uskovat toisiin ihmisiin ja ihmisten hyvyyteen, vaikka itse tätä uskoa menetän koko ajan.
En tiedä, haluaisin itkeä. haluaisin että välittäisin, yritin jopa ajatella että jos se olisi tapahtunut minulle meidän koulussa ja totuus on että niin kauhealta kun se saattaakin kuulostaa en silti välittäisi. Välillä toivon että joku tulisi ja ampuisi minut.
EDIT: nyt kun sain tämän purettua toivon jopa alkavani voida suhtautua asioihiin himena erilailla, en tiedä ainakin haluaisin. Älkää vihatko mua. Olkaa kilttejä.
Olen se putki ja hän on keinu. Hän haluaisi olla vapaa, aivan yksin vailla minkäänlaista vastuuntuntoa. Hän ei halua kohdata vaikeita asioita ja lähtee, joskus lyhyeksi aikaa joskus pitkäksi ja minä putkena odotan ehkä hieman huojuen,mutta silti aina paikallan milloin hän keinahtaa takaisin.
Vaikka minäkin huojun, olen täällä aina häntä varten. Mutta aina kun huojun hän keinahtaa pois.
En halua olla se puu, jos hän on haavanlehti. Hauras, joskus niin suuri osa puuta, mutta ailahtelevainen. Yhden vuoden lehti voi tarrautua kiinni niinkin tiukkaan ettei talvimyrskyt sitä pudota.
Mutta seuraava tuulahdus voi olla jo viimeinen.
Hän putoaa. Lehti.
Eikä tule takaisin.
Puu ei sitä hyväksy vaan kasvattaa ensi vuonna vieläkin runsaamman lehvistön, yhä etsien vain sitä yhtä.
Tänään hän yritti kovasti olla keinu, mutta ei haavanlehdistä keinua tehdä.
Tässä on hieman realistisempi kirjoitus kyseisestä henkilöstä mun keinustani.
Konsertti. Ihmisiä paljon. Luulisi ahdistavan, mutta pelkään vain hetken. Musiikki virtaa lävitseni, sanat iskeytyvät sydämeeni. Hyvä olla. Hymyilen tytölle jota en ole ennen nähnyt.
Väsyttää. Kuitenkin poljen kymmenen kilometriä jotta voin tavata hänet. Enää asia ei pelota yhtään, tuntuu normaalilta ja ajattelen miten me ei ennen olla oltu ystäviä. Koputan ovelle. Sisään. Puhe alkaa heti. Ihanaa puhua elämästäni. Hän on hauska, mie oon hauska nauretaan ja tuijotetaan peiliä pimeässä huoneessa. En olisi halunnut mennä kotiin.
Kouluun. Olen taas liian aikaisessa, onneksi muitakin on. Menemme uuden kaverini kotiin. näin nopeasti ollaan tunnettu vasta kuukausi, hämmennyn. Nauran hyppiessäni trampoliinilla ja keräämme omenoita. On niin hyvä olo että söin kouluruokaa ilman minkäänlaista katumusta.
Joka päviä katsonut Skisnia jakson internetista, loistava sarja. Cassie<3<3.
Cecelia Ahernista vielä. Olen lukenut myös P.S rakastan sinua ja sateenkaaren tuolla puolen, joista jälkimmäinen on mitä suloisin kirja. Jotenkin tuo P.S ei vaikuttanut minuun niin paljoa, vaikka kaikki sitä ovatkin kehuneet.
Jos joku osaa suositella samantyylisiä kirjoja otan suosituksia lämpimästi vastaan.
Luin kirjan. Luin kaksi molemmat tekivät muhun jonkinlaisen vaikutuksen jättivät jäljen. Miksi en siis ole kirjoittanut keskittynyt vain muhin asioihin.
Juuri loppui Cecelia Ahernin Yllätysvieras ja täytyy myöntää että mulla oli jopa kyyneleet silmissä melkein jo itkinkin mikä on yllättävää koska en ole koskaan kunnolla itkenyt kirjoja lukiessa aina saanut aikaiseksi vain muutaman säälittävän pisaran. Kirjan idea on loistava ja ihanan omaperäinen. Ahernin kirjathan ovat rakkausromaneja, mutta tähän oli sekoitettu fantasiaa.. Toinen päähenkilö Ivan nimittäin oli mielikuvitusolento tai kuten hän itse kuvaili itseään ammatillinen paras ystävä. Ivan sai katkerasta Elisabethista ulos tämän lapsekkuuden ja toi tämän elämänilon takaisin ja se sai minut haikeaksi kuten myös kirjan ei niin tavallisella tavalla onnellinen, mutta silti onnellinen loppu. Haluan että joku rakastaisi minua juuri noin, ilman mitään ennakkoluuloja, ilman ehtoja. Vain kaunista ja puhdasta kiintymystä. Jonkun kuka vie minut juoksemaan pelloille vesisateessa:)
Toinen jo viikko sitten ahmimalla luettu on Twilight Sagan neljäs osa Breaking Dawn. Maailman toisiksi ihanimman kirjasarjan toisikis viimeinen osa sai minut aluksi pettyneeksi. Ei tämän näin pitänyt mennä sanotaampa kaikille jotka tietävät mistä puhun että Olin Jacopin puolella ja olin kyllä iloinen siitä että hänkin sai jonkun jota rakastaa ainakin muutaman vuoden ajan, mutta olen silti himeman pettynyt, mutta siltikin onnellinen Edwardin puolesta. Siinäkin kirjassa oli kohtia jotka saivat tunteelliseksi Häät, häämatka ja Jasperin ja Alicen lähtö:(.. Aina kun tästä aiheesta pitäisi jotain kirjoittaa niin pää on täynnä lauseita mutta en saa niitä kirjoitettua.
Olen taas keskittynyt syömisiini liikaa, mutta silti olen jotenkin asiaan todella tyytyväinen. Otsikkokin (arctic monkeysin laulusta ) kertoo asiasta hieman jos osaatte päätellä.
Tänään olisi seurakunta tapahtumua johon yritän raahautua vaikka sosiaalinen kontakti edelleen pelottaakin.
Viikonloppu alkaa taas sillä samalla uuvuttavalla rutiinilla. Oli paljon mitä mun oli tarkoitus tehdä, mutta siinä istuessa ei muistanut mitään. Nyt taas muistan ja lupaan itselleni jälleen huomenna, sitten huomenna. Ei. Sittenkin tänään. Ei pidä enää lykätä asioita eteenpäin tänään sen teen ja kuitenkin taas jänistän ja herään aamulla unohtaen.
Onko kamalaa että mua lohduttaa toisen surkeus. Vaikka hän on ystäväni lohduttaudun ajatuksella että hänelläkin oli kauhea päivä, kauheampi kun mulla. Musta tuntuu että hänkin lohduttautuu sillä että mulla on kurjaa. Ollaan molemmat tälläisiä epävarmoja toistemme kanssa äänekkäitä kaipuun täyttämiä ihmisiä. Ihana ilta taas eilen. tuntuu että nykyään voimme oikeasti puhua kaikesta ja hänen kanssaan voin olla rehellisempi kun koskaan täälläkään olen ollut. Mutta silti on asioita joita en voi sanoa. En voi ymmärtää miten meillä riittää näinpaljon puhuttavaa. Mulla on ystävä:)
Jotenkin tää Vilkkumaan kappaleen säe kertoo meistä todella paljon:
Joo, sä oot mun ystävä Esittelet mulle tyyppejä Ja sitten kerrot, miten ne mua kommentoi Niin julmasti jotkut voi Sä tajuat mun kyyneleet
Haluaisin hehkuttaa, kertoa kaikesta mistä puhuimme mutta tunnen että se loukkaisi hänen yksityisyyttään joten en kerro, en kaikkea. En vielä.
Tänään ensimmäistä kertaa tunsin todella kuuluvani joukkoon.
Aamu. herään mennäkseni kouluun yhdeksältä. En jaksaisi yhtään nousta, väsyttää niin paljon. Kuitenkin nousen, otan kaapista vaatteet, mitä vaan käteen sattuu ja lähden ulos(ensin tietenkin puettuani) Nousen pyörän selkään ja lähden vetämään kovaa vauhtia mäkeä ylös, en halua myöhästyä.
Koulunkäytävät. Tyhjät hiljaiset, mutta kellohan on vasta viittä vaille: missä kaikki on?.. Luokan ovessa on lappu kolmea ensimmäistä tuntia ei olekaan. Ensin tunnen turhautumista, jonka jälkeen hymyilen nyt saan enemmän liikuntaa, pakollista ja poljen hyräillen takaisin kotiin.
Päätän kävellä kouluun ja otan cd-soittimen reppuuni, kävely sujuu paremmin ja nopeammin kun saan rytmiä askeleisiini. Koulu. Melua, nyt on parempi.
Puhetta, puhetta, puhetta. yhtäkään hiljaista tuntia. Minäkin puhun, tuntuu hyvältä. Sanon kaikille heippa ja mulla on niin paljon energiaa että juoksen kotiin.
Kotona syön leivän, aikaa kuluu, syön toisen ja puhelin soi. Olen aina niin iloinen kun se soi.
Ensimmäinen joogatuntini. Kaveri on mukana, mutta keskitymme vain omaan tekemiseemme. Hengitä sisään. hengitä ulos. Tunne paino vasemmassa jalassasi. Rentoutusharjoituksia. Rakastin sitä. Ei liian vaikeaa, venyin hyvin. Tarpeeksi haastavaa. Luulen sen auttavan ylläpitämään kuntoani, kunhan löydän sen kunnon. Sovitaan näkevämme lauantaina.
Kotiin taas kävelen, jalkoja hieman särkee, mutta vain hyvällä tavalla. Syön muroja ja lisää leipää.
Nukahdan hymyillen. Ajatukseni ovat selketä ja kirkkaat. Kiitos kaikille auttavista kommenteistanne.
Tuntuu oudolta, en oikein osaa kirjoittaa en ole osannut vähään aikaan. Tuntuu kun ei olisi mitään sanottavaa. Tai on, mutta kaikki on patoutunut sisään enkä saa sitä ulos. En tiedä. Turhauttavaa. Yritän kyllä, mutta joka kerta kun saan jotain kirjoitettua pyyhin tekstin pois ja aloitan alusta. olen istunut tässä puoli tuntia. Keksipaketti on tuossa vieressä ja jotenkin ajatukset harhautuvat vaan siihen enkä saa aivoistani ulos mitään.
Ja taas käsi ohjautuu pakettia päin, miten voin olla näin tyhmä.
Tässä vaiheessa haluan pyytää anteeksi lukijoilta, koska olen lähtenyt suuntaan joka ei ole sama kuin aikaisemmat tekstini, enkä itsekään halua näin tehdä, koska haluan säilyttää oman persoonallisuuteni, itseni..
enkä muuttua massaksi, en aio pitää blogia laihdutusblogina, vaikka se onkin suuri osa elämääni. Kunhan saan ajatukseni kasaan(en saa edes lausetta lopetettua)
Väsyttää en yhtään jaksaisi, toivon että(ei en vaan saa ajatuksia kasaan)
Mun oli tarkoitus, ihan oikeasti. En valehtele. Tän päivän ei pitänyt mennä näin-.
Odotin taas jotain muuta, ystävää. Ihanaa päivää jonka jälkeen olisin sulkeutunut huoneeseen kuuntelemaan kaunista musiikkia ja hymyillyt pieni onnenkyynel silmän kulmassa. Iloisena. Tyytyväisenä elämääni.
Hyvä olo. Vielä eilen, en syönyt. Suunnittelin elämääni, onnellisena. Miksi aina annan periksi? Ehkä saldosi on rikki? Tai ehkä kaikki muut eivät ota asioita niin vakavasti kuin minä. Ehkä soitat huomenna ja olet kun mitään ei olisi tapahtunut ja sitten olen taas iloinen.
Mutta se on jo myöhäistä. Söin. Paljon. Tunnen kilojen tulevan takaisin ja sisässäni tunnen syvää ahdistusta. En halua. Älkää tuputtako mulle sitä suklaata- puhun käsilleni. Haluan itkeä. Haluan olla yksin. Haluan seuraa.
Mutta en pysty.
Esitän taas muille. Sanon kaikki on hyvin. Hymyilen.
Luulen että kaikilla on näitä suhteellisen pieniä juttuja jotka ärsyttää erittäin paljon ja muut eivät tunnu ymmärtävän että miksi. Mutta ainakin mulla oli jotain yhteistä eilen kolmen pikkumummon kanssa linja-autossa. Olin valmistautunut rentouttavaan kotimatkaan ei niin rentouttavan lääkäri reissun jälkeen ja istuin ikkuna penkille pistäen kuulokkeet korvilleni yrittäen fiilistellä Mew:n tahtiin kun autoon tuli kaksi miestä noin.50 vuotiasta ja erittäin kännissä.
Muutenkin vihaan ihmisiä kun he ovat humalassa, heistä tulee äänekkäitä ja he eivät ymmärrä että ketään ei kiinnosta kuulla heidän koko elämän tarinaansa tunnin bussimatkan aikana. Miehet huusivat, puhuivat puhelinmessa ja kaikilla näytti olevan tuskaisan itsehillinnän takana ettei menisi ja löisi miehiä. Itse halusin vain kirkua jättäkää mut rauhaan antakaa nukkua, olin muutenkin aivan helvetin väsynyt jouduttuani heräämään ennen kuutta. Olin erittäin ylpeä tästäyhydestä mummosta kun poistutuaan bussista(tunnin jälkeen) ¨toinen miehistä nipisti tätä takamuksesta ja tämä huitasi miestä laukulla, tässä vaiheessa jo nauratti:)
Why are we so alone? Even with company We are afraid For each day A striking distance Why are we so alone? Even with company If not then what Will we stay - Mew: Behind the drabes
Tämän tunnin jälkeen luulin jo saavani olla rauhassa, mutta ei bussi täyttyi ala-luokkalaisista pojista joiden karkin maiskutus sai mut haromaan hiuksiani ja hokemaan mielessäni älä tee mitään,älä nolaat vain itsesi. Ja istuin rauhallisesti puristaen tuolia loppumatkan.
Nyt on kaikki kuitenkin jo paremmin. Istun tässä koneella ja kuuntelen tätä Mew:n frengers albumia hymyillein: Olin laihtunut taas.
I know you and I know it won't take you long to make me smile.
Olen jo erittäin kauan vain miettinyt asiaa, ajatellut että' mitä jos. Nyt tein jotain mitä en ole kolmeen vuoteen tehnyt, aloitin uuden harrastuksen ja vielä oudompaa aloitin kaksi. Olen vain koettanut laihtua syömisiä kontrolloimalla enkä ole pitänyt liikuntaa arvossa, vaikka tiedän sen olevan kaksin verroin tärkeämpää. En aio viettää enää yhtäkään päivää sisällä maaten ja murehtien miksi mun elämä on tälläistä vaan aion tehdä asialle jotain.( pitäs varmaan muistaa tää lupaus taas ens viikonloppuna kun oon ihan yksin )
Ensimmäiset koripallo harjoitukset. En ollut porukan surkein ja kaikki ottivat kivasti leikkimielellä koko harjoitukset ja tuntui vain erittäin hyvältä liikkua, juosta ja jutella ihmisten kanssa. Mukanani oli tyttö jonka kanssa olen tuntenut kunnolla vasta pari viikkoa, mutta on jo alkanut tuntua että voisin kutsua häntä kaverikseni. En ole koulussa enää täysin yksin, vaikka niitäkin hetkiä edelleen tulee että haluan vain huutaa ja repiä hiukseni päästä, mutta ei nyt pariin päivään.
Toinen asia jonka olen halunnut aloittaa on jooga, en vain ole koskaan uskaltanut, koska en ole mikään maailman notkein ihminen, mutta nyt ajattelin että koska sain seuraakin sinne niin miksi ei?.
Tämä oli viideskymmenes blogitekstini ja sen kunniaksi tässä on muutama(ei viittä kymmentä ) asiaa jotka olette aina halunneet tietää(taas puhun olemattomille olioille:)
1. Lempivärini on VIOLETTI.
2. Paras elokuva ikinä on PERHOSVAIKUTUS´JA THE NOTEBOOK.
3. Lempiaineeni koulussa on HISTORIA.
4. Pahin pelkoni yksin jäämisen lisäksi on HYÖNTEISET.
5. Uskon jumalaan.
6. En meikkaa tai laita hiuksiani.
7. Rakastan KIINALAISTA RUOKAA.
8. JA MARSUJA (en syötäväksi..:))
Tästä nyt tuli tällänen kun en juuri nyt oikein jaksa ajatella, huomenna ehkä jotain parempaa. Nyt halusin vaan vähän kertoilla siitä ettei enää oo niin paska olo.
En ole kirjoittanut tänne kunnolla pitkään aikaan ja pyydän siitä anteeksi ehkä enemmän itseltäni kun muilta, sillä tarvitsen sitä hyvänolon tunnetta mitä jokainen kommentti saa minut tuntemaan. Kaikki kommentoijat - saatte minut tuntemaan itseni joksikin että olen olemassa, että minulla on merkitystä ja kiitän teitä siitä.
Lupaan tästä päivästä lähtien kirjoittaa enemmän ja entistä rehellisemmin, jotenkin tuntuu että olne koittanut peitellä oikeita tunteitani tai en tiedä piiloutua joltakin.
Nyt on paha olla. Jotenkin en saanut aikaiseksi edes lähteä ylös olen vain maannut koko päivän BigBrotherin pyöriessä taustalla, tuntuu pahalta kun muut ovat ulkona ryyppäämässä en kestä sitä kun ne juo. En halua että kukaan tulee tänne kännissä ja huutaa koko yön. haluan olla omassa rauhallisessa paikassani hiljaa ilman häiriötekijöitä. Älkää tulko tänne.
Was a long and dark December From the rooftops I remember There was snow White snow ..
Olen rakastunut Coldplayn kappaleeseen ja olen siitä erittäin järkyttynyt koska olen aina kiertänyt kaukaa ja väheksynyt bändiä.
Vannoin etten tekisi tälläistä. Mutta Kun on vaan niin tylsää juuri nyt niin ajattelin että miksi ei? Listaan tähän kuvien avulla paikkoja joissa mielelläni vietän aikaa.
Kirpputorit On erittäin rauhallisia ja rentouttavia paikkoja, joista saa takulla omaperäisiä vaatteita.
On eräs keinu, jota rakastan, jonka luona olen kokenut paljon.
Kävin miettimään minkä takia oikein laihdutan, mikä mua motivoi ( blogi josta sain idean: http://namnaomi.blogspot.com/) enhän edes anna itselleni yhdestäkään kilosta mitään palkintoa, minullahan olisi jo kolmetoista jokaisen kilon mukaan. Ehkä mielestäni palkinnot motivaationa ovat jotenkin vain erittäin turhia. Ihmiset jotka saavat vaikka rahaa hyvästä koenumerosta tuskin koskaan pärjäävät aivan itsekseen(en tarkoita loukata kunhan kirjoitan), mitä sitten kun heiltä viedään motivaatio ja he eivät ole oppineet tekemään sitä itsensä vuoksi.
Kaikkien pitäisi laihduttaa itsensä vuoksi.
Mutta hei en minä tätä yksin itseni vuoksi tee. Tietenkin haluan olla kaunis, laiha ja terve. Haluan tuntea oloni hyväksi, mutta jos totta puhutaan tuntisin itseni aivan hyväksi tämänkin painoisena jos joku rakastaisi minua. Elän harhaluulossa että heti kun olen kaunis, laiha ja itsevarma saan paljon uusia ystäviä ja jonkin joka rakastaa.
Teen tämän myös ihmisten takia, jotka jo tunnen. luulen vähien ystävieni häpeävän minua, tätä mitlä näytän ja miten kannan itseäni, haluan että he pystyvät ylpeyttä äänessään osoittaa minua ja sanoa tuo on minun kaveri.Tänään näin yhtä henkilöä joka on ennen ollut laihdutukseni syy, ihminen jokka vetää minua puoleensa kuin mangeetti, mutta haluaisi vain työntää minut pois.
kaikki mitä tunnet nyt niin kuin vastasyntynyt tuntee puhtaasti, oi nauti ilma kantaa meitä pois leiki että tää ei vois heikentää sua niin kuin tauti
-Pmmp: synestesia
Lähiaikoina oon löytänyt loistavia uusia bändejä parhaimpana MGMT.
Viime yön ukkonen piti hereillä. Sateen ropina oli liian kovaa ollakseen rauhoittavaa,mutta se ukkonen. Katselin ikkunasta kun salamat liiteli taivaalla ja ajattelin elämääni. Elämä on lyhyt niin kuin salama se välähtää ja sitten häviää pois. Miksi tuhlaan elämääni tähän, yksinoloon. ajattelen mitä muut ajattelevat minusta. Miksen vain puhunut hänelle kun huomasin että meillä on sama musiikkimaku?
Olen niin yrittänyt koittaa saada elämääni jotain sisältöä, vaikka sitten olisinkin yksin. olen käynyt kirpputoreilla(löysin taas yhden V.C Andrewsin kirjan) lukenut(turhaa hömppää) ja katsonut elokuvia. tuhlannut aikaani katsomalla Olympialaisia, vaikka koko tämän ajan olisin voinut olla ulkona etsimässä uusia ystäviä.
Olin jo pitkään kesällä siinä mielentilassa etten jaksanut välittää siitä mitä syön, mutta pakonomainen kalorien laksenta on taas alkanut ja siitä seuraa vain lisää ahdistusta.
Olen ylpeä itsestäni, karkkilakko on kestänyt kuun alusta saakka.
Nyt tuli tällänen lyhyt, motivaatio on hieman kadoksissa:(
Vielä loppuun laulun sanat jota kuuntelen juuri nyt
I have called you children, I have called you son. What is there to answer if I'm the only one? Morning comes in Paradise, morning comes in light. Still I must obey, still I must invite. If there's anything to say, if there's anything to do, If there's any other way, I'll do anything for you.
I was dressed embarrassment. I was dressed in wine. If you had a part of me, will you take you're time? Even if I come back, even if I die Is there some idea to replace my life? Like a father to impress; Like a mother's mourning dress, If you ever make a mess, I'll do anything for you
I have called you preacher; I have called you son. If you have a father or if you haven't one, I'll do anything for you. I did everything for you -Sufjan Stevens: For the widows in paradise, for the fatherless in ypsilanti
Koitan jatkaa positiivisella linjalla ja tää seuraava teksti on mullekin ikäänkuin jonkinlainen kokeilu, osaanko olla kokonaisen postauksen ajan iloisella tuulella.:) Joten varoitus jos oot tottunut mun normaaliteksteihin seuraava saattaa järkyttää sinua.
Kaksi päivää. Todella samanlaisia kahden aivan erilaisen ihmisen kanssa.
Toisen olen tuntenut vuosia, mutta pitkään olimme toisillemme vain sellaiset satunnaiset tutut lapsuuden ajan ystävyyden jälkeen. Nyt pelkäsin että olemme muuttuneet liikaa, mutta eihän se niin ollutkaan, huumorintaju oli pysynyt samanlaisena ja jutut lensi ja niin myös hysteerinen kikatus(puhun vain itsestäni, koska kaikkien muiden naurut on normaaleja) ja toivon että näemme jatkossa useammin.
Henkilö, jonka kanssa vietin päiväni lauantaina ei aina ole ollut kaverini, muistan vielä pari vuotta sitten kun emme voineet sietää toistemme seuraa(huomaa taas miten olosuhteet vaikuttaa asiaan). Pelkäsin hänen tapaamistaan vielä enemmän kun toisen, koska luulin hänen heittäytyvän taas ilkeäksi minulle, mutta ei mulla oli ihan järettömän hauskaa ja vaikka katottiinkiin elokuvia tuntuu ettei oltu hetkeäkään hiljaa. Leijailin seitsemännessä taivaassa kävellessäni kotiin. Vain koska olin saanut puhua jonkun kanssa.
Jäimpä taas koukkuun harvinaiseen turhaan sarjaan eli Kanadan huippumalli haussa, josta kuvassa ylhäällä ihana Sisi.Aion aloittaa jonkin harrastuksen kun vain tietäisi minkä. Ja voin myös erittäin ylpeänä ilmoittaa että olen ollut karrkilakossa 18 päivää.
Eilen oli päivällä hieman haikea olo, kuuntelin Indican kappaletta Lapsuuden metsä ja itkin (taas se on kai nyt ollut mulla vähän aikaa jo tapana) mutta ei näistä fiiliksistä sen enempää ei oikein oo tältäosin kirjotettavaa kun edelleen ihan samanlainen ja yksinäinen olo.
Taa jäivät mansikkamaat Ja ruostuneet haat, Kun ratsuni lensi ylitse Soiden, vettyneen maan, Vei kaviot ilmaan laukatessaan. Voi, kuinka kultaisen laakson Löytäisin taas. Kai vielä on paikka minulle, Keskellä vehreyden. Niin vapaa on lapsi laitumellaan. Eilen oli taas sellanen yllättävän poikkeuksellinen ilta. Näin vanhaa ystävää pitkästä aikaan ja pitkästä aikaan meillä oli oikeasti hauskaa. Ensin tietenkin jännitin erittäin paljon, mutta se hyvä puoli on kun näkee elokuvissa, että tulee heti paljon puhuttavaa. Batman-Yön Ritarin me sitten käytiin katsomassa, en ole aikaisempien Batman leffojen fani ollut, mutta tämähän oli loistava. Myönnän että halusin nähdä leffan aluksi vain Jokerin(heatg Ledger) takia, mutta lopulta rakastuin muihinkin hahmoihin.
Batman itsehän oli hieman tönkkö, mutta silti jotenkin hurmaava ollessaan ilman batman-asua. Ja Harvey Dent (Aaron Echart) oli niin loistavan monipuolinen hahmo, joka ensin ärsytti, mutta loppua kohden aloin pitämään hänestä enemmän ja enemmän. Kuitenkin, kuten myös sarjakuvissa Jokeri oli suosikkihahmoni, kuten myös aikaisemmissa leffoissa ja sarjakuvissa. Jotenkin siinä on vaan mielestäni jotain todella vangitsevaa ja ihanaa, kun jokeri on olevinaan niin sekaisin päästään niin silti lähes kaikki hänen sanomansa asiat, kun niitä oikein miettii vaikuttavat järkeviltä..Ainakin mielestäni. Elokuva oli yllättävän hauskaakin katsottavaa, nauroin maha kippurassa monessa kohdassa:) Paras Batman tähän saakka.
Meidän puheenaiheet illan aikana jotenkin aina alkoivat leffasta ja siirtyivät sitten johonkin aivan muuhun. mul oli taas vähän aikaa onnellinen olo, mutta kuten aina se ei kestänyt kauan.
Miksi odotin tätä koko kesän, mitä niin ihmeellistä tässä on?
Uusi koulu, uudet ihmiset sama vanha epävarmuus ja ennakkoluulot. Koko ensimmäisen päivän istun hiljaa seinän vieressä ja koitan olla ottamatta katsekontaktia, koska pelkään ihmisten ärjyvän mulle"mitä vittuu sie tuijotat läski". En puhu kenellekkään kukaan ei puhu mulle, kun on ruokailun aika ja kaikki ryntäävät ulos luokasta mieleni tekee vain itkeä. Miks oon tässä tilanteessa taas, sen viimevuoden jälkeen joka oli hyvä eikö sama olisi voinut jatkua.
En halua olla yksin, mutten osaa muodostaa ystävyyssuhteita. Tän hetkinenkin ainut kaverini vihasi mua vielä kolme vuotta sitten, mutta ystäväni, joka nyt ei ole täällä sai hänet muuttamaan mieltään. Muut pienetkin tuttavuudet joiden kanssa ehkä kerran kuukaudessa teen jotain ovat jo lapsuusajan kavereita ja tuskin heitäkään yksin olen saanut. Kuuntelen The Wreckersin: Stand Still and look Prettya ja se saa mut itkemään, olen taas herkällä tuulella ja haluaisin vain maata ja itkeä,mutten voi, en ole ainoa täällä. Taas jälleen ainoana seuranani on äiti ja televisio.
Sometimes I get so fed up I don't even want to look at myself But people have problems that are worse than mine I don't want you to think I'm complaining all the time And I hate the way you look at me I have to say I wish I could start over
I am slowly falling apart I wish you'd take a walk in my shoes for a start You might think it's easy being me You just stand still, look pretty
Mun on pakko saada kirjoittaa hieman tästä muuallekin kun henkilökohtaiseen päiväkirjaani. Asia on kuitenkin tällähetkellä niin suuri osa minua ja selittää miksi olen surullinen.
Paras ystäväni joka on lähiaikoina aiheuttanut mulle vain ahdistusta on lähtenyt. En näe häntä uudelleen yli vuoteen ja en usko että koko aikana tulen kuulemaan hänestä mitään, hän ei ole mikään maailman paras yhteydenpitäjä, minkä huomaa siitä kun emme kesän aikana nähneet kertaakaan. Olen aina tarvinnut häntä elämääni, enkä tiedä miten voin aloittaa koulun ilman tuota tukea. Ihmistä jonka kanssa olla yksinäinen yhdessä.
But once you knew a girl and you named her "Lover" Danced with her in kitchens through the greenest summer But autumn came, she disappeared, you can't remember Where she said she was going to
But you know that she's gone Cause she left you a song That you don't want to sing ...
Viimeiset vuodet istuttiin kahdestaan koulun nurkissa ja oltiin vaan hiljaa tai naurettiin joillekkin asioille jotka muille olivat käsittämättömiä, mutta me ymmärrettiin täydellisesti mitä toinen tarkoitti.Ollaan tunnettu kymmenen vuotta ja niiden aikana meidän elämään on mahtunut niin hyviä kun huonojakin asioita. huonoja ehkä enemmän, mutta nyt haluan vain ajatella hyviä. Asioita joiden takia kaipaan häntä. Kaipaan sitä miten hän saa mut nauramaan vaikka olisin kuinka surullinen tai masentunut. Kaipaan hänen ääntään, vaivautunutta nauruaan kun hän uskottelee mulle että olen hauska:) aitoa nauruaan kun hulluttelemme yhdessä. Hänen loistavaa mielikuvitustaan jonka ansiosta lapsuuteni ei koskaan ollut tylsä. Saatettiin vaan kesken koulupäivän lähteä tunnilta ulos juoksemaan koska aurinko paistoi ja sitten istuttiin kiltisi:) jälki-istunnossa koulun jälkeen tunti vaikka oltaisiin voitu se juosta ulkona. Kaipaan henkilöä jonka kanssa voi jutella kaikesta mitä rakastan, kaipaan kirjastoreissuja joilla suositeltiin toisillemme kirjoja. Kaipaan muisteluhetkiämme kun kaihoisasti puhuimme menneistä.. Kaipaan myös niitä pieniä ennen niin ärsyttäviä asioita kuten hänen tapaansa muljautella silmiä ja huomauttaa mulle siitä kun sanon jotain väärää.
Kun hän vielä oli täällä pystyin uskottelemaan itselleni että hän välitää.
Hän on ollut poissa luotani jo viikon, mutta koska en ole häntä nähnyt niin asia ei oikein ole vielä selvinnyt mulle ja odotan koko ajan että hän ilmestyy ovelleni hymyilee ilkikurisesti ja sanoo jonkun laimean tekosyyn miksi ei ole soittanut. Lähdemme kävelylle meidän puistoon ja kun hän saa mut nauramaan ja katsoo mua hymyillen annan anteeksi.
...Singing, I believe that lovers should be chained together Thrown into a fire with their songs and letters Left there to burn Left there to burn in their arrogance
But as for me I'm coming to my final failure I've killed myself with changes trying to make things better And ended up becoming something other than what I had planned to be
En ymmärrä sosiaalisia ihmisiä. Miten joku voi olla aina pirteä, puhelias ja kaikkien kaveri. Vanha lapsuuden ystäväväni oli samanlainen kun minä arka, hiljainen ja hieman surumielinen tai sellaisena minä hänet muistan.
Olin nykyisen aikalailla ainoan ystäväni kanssa ulkoilemassa, kun törmättiin muutamaan häneen kaveriinsa jotka olivat ryyppäämässä-perjantai ilta. Liityttiin seuraan ja aluksi olin, kuten yleensä vaan hiljaa ja istuin taustalla kunnes tyttö jollainlailla tutunlainen, muttei kuitenkaan tuli mun luo ja esittäytyi ja kysyi olenko-käyttäen nimeäni ja silloin tunnistin hänet vanha arka ystäväni oli muuttunut ylipuheliaaksi kaikkien kaverityypiksi. Puolen tunnin juttelun aikana hän oli kertonut minulle kaiken mitä hänelle nykyisin kuuluu ja olisin halunnut kuulla lisää. Ensimmäistä kertaa kun mulla oli oikeasti hauskaa tuntemattomien kanssa se loppui lyhyeen kun ystäväni jonka luona olin halusi lähteä. Toivon että näen kaverin uudestaan.
And when I feel unnoticed Just two steps back from hopeless You turn my world around with a single smile That's who you are, that's who you are
-Aly & Aj: Shine
Lukuhetkistä. Niitä mulla on ollut aika vähän viimeisen kuukauden aikana ei vain yksinkertaisesti ole ollut aikaa ja kun on ollut olen vaan nukkunut. Kuitenkin olen saanut luettua kolme kirjaa. Claire Castillon ensimmäinen novellikokoelma oli pienoinen pettymys aivan loistavan pienensydämen jälkeen. Äidin pikkupyöveli oli jotenkin paljon tylsempi varmaan koska jokaisessa novellissa oli saman aihe. Löysin sitten kaverin suosituksesta uuden fantasia sarjan jonka eka osa sudenveli oli kyllä hieman kuin kopio maanlapset sarjasta..
Perhosvaikutus on aivan loistava elokuva. On ollut tarkoitus katssoa se vaikka kuinka montea kertaa, mutta aina on vaan jäänyt väliin. Leffassa hypitään ajassa ettenpäin taaksepäin ja minne sattuu vähän väliä ja se on juuri sopivan sekava ollakseen hyvä. Muutenkin rakastan kaikkia kirjojakin joissa päähenkilö on(tavallaan) mielisairas. Jotenkin se vaan kiehtoo mua.
tän päivän sää tuntui jo ihanan syksyisltä, syksyllä on okei jos kulkee katse maahan katsottuna, mutta kaikki näyttää ajattelevan että kesällä pitäis olla ilonen, rakastan syksyä.. En oo vähään aikaan kirjoitellut koska oon vältellyt erästä aihetta ja välttelen sitä edelleen jos seuraavan tekstiin mennessä olisin asian hyväksynyt.
You used to be that shoulder That shoulder I could lean on through it all But now it's getting colder There's no love between these walls
Miltä tuntuisi osata tehdä täydellinen kärrynpyörä..? Olo olisi notkea ja liikunnanmahdollisuudet valtaisat. Ihmiset taputtaisivat sinulle ja voisit vain kohauttaa olkapäitä kun he ihmettelisivät miten saat sen näyttämään niin helpolta. Miltä tuntuisi jos et osaisi edes alkeellistakaan kuperkeikkaa, toiset kyseenalaistaisivat ymmärryksesi ja sanoisivat että"näin helppoa se on" ja kun he koittavat opettaa sinua sinuun hermostutaan.
Minä en osaa tehdä kärrynpyörää. Mutta silti osaan nauttia ulkona olemisesta, ruohon tunteesta varpaillani vaikka ihmiset ympärilläni temppuilevat ja katsovat minua halveksuen kun yritän kuperkeikkaa ja kaadun selälleni.
Neiti takkutukka, lumpeenkukka, kompuroiva raitasukka Laulaa kolikoita hattuun. Laulaa kuninkaista, sotilaista, liisoista ja ihmemaista Ja siitä, kuinka sattuu.
-Maija Vilkkumaa: Hei tie.
Olin mäkkeilemässä. Talo oli ihmisiä täynnä, mutta yksikään ei ollut ystäväni silti minulla oli mukavampaa kun jos vain olisin kökkinyt yksin kotona. Jokin siinä kylmässä vedessä keskellä yötä vaan saa mun olon rauhalliseksi.
Kirkkaita värivaloja, raitoja sateenkaaresta Rantoja jossain kaukana, haaveita varastettuja Ei niitä koskaan omaksi saa
-indica: lauluja paratiisista
En kuule(lähes) mitään, tiedän ettei mun pitäisi sukeltaa, mutta sukelsin silti. Mua odottaa uusi mäkkireissu heti perään, nyt ystävän kanssa.
Äti sai mut äsken ahdistumaan ja nyt tuntuu siltä etten ehkä saa koko yönä unta. Onks sen aivan pakko. Juuri kun mulla oli ihan hyvä olo ja kirjoittelin tässä tätä tekstiä ihan positiivisin mielin.Itkettää ja tekee mieli kiljua.
Ihanaa ja omituistakin, kun en ole moneen päivään ehtinyt kirjoittamaan tänne. Olispa mun koko elämä tällästä, että jokapäivälle on jonkinlaista erilaista tekemistä. Nyt on pitänyt kierrättää heitä kaupungilla eripaikoissa, joissa ei olla yhdessä käyty vuosiin. Kirpparit on täysin meidän juttu. Ollaan käyty jokapäivä vähintään yhdessä ja oon löytänyt aivan järettömästi vaatteita joten mun ei todellakaan tarvitse enää pukeutua tylsiin ja mielikuvituksettomiin vaatteisiin, joissa tunnen itseni seinäkukkaseksi. Tänään toinen ystävistäni jota en ole nähnyt moneen kuukauteen, otti yhteyttä ja lähdin ehkä hieman liian suurinkin odotuksin hänen luokseen. En vieläkään voi hyväksyä että hän on erilainen ihminen ja että meillä ei ole enä muuta yhteistä kun muistomme. Ajattelin että hänellä olisi joku selitys miksi yhteydenotto on loppunut ja tavallaan odotin suurta dramaattista yhteenottoa jossa molemmat itkemme ja olemme taas läheisiä ja voisin pyytää hänet kotiin mun kanssa.
I did my best, it wasn't much I couldn't feel, so I tried to touch I've told the truth, I didn't come to fool you And even though It all went wrong
-Leonard Cohen: Hallelujah
Toinen ystäväni taas, josta jo olin kuullut ei vieläkään ole vaivautunut oikeasti pitämään lupauksiaan ja kauaa aikaa ei enää ole. Olen niin surullinen siitä ettei hän oikeasti viitsi edes yrittää vaikka tietää ettei me nähdä yli vuoteen. Tässä on kolmisen viikkoa aikaa saada jotain irti hänestä en halua jäädä vuodeksi arvailemaan ollaanko me vielä ystäviä kun hän tulee takaisin.
We have got through so much worse than this before What's so different this time that you can't ignore You say it is much more than just my last mistake And we should spend some time apart for both our sakes
- Snow Patrol: Make this go on forever
En oo kerennyt nyt paljon lukemaan,mutta luin yhden aika hauskan nuortenkirjan nimeltä Loitsuja ja lemmenlommoja, kirja kertoo teiniikäisestä noidasta ja tämän pikkusiskosta.. kirja on kevyttä luettevaa ja erittäin hauska. Olisi ihanaa olla noita voisin taikoa itselleni juuri sellaisen elämän jonka haluaisin, mutta tavallaan haluaisin myös vaikutta maailmaan jollain tavalla (vittu maailmanrauha:))
Oon aina halunnut sellaisen kesän että voisin vaan rentoutua ja käyttäytyä lapsellisesti ja nyt tää mun loppu viikko on ollut just sellasta, mutta silti heti kun jään tunniksikin yksin ahdistun, mulla on tapa ajatella liikaa ja se saa mun pään välillä aivan sekaisin kun analysoin jokaista sanaa joka mulle sanotaan tai ei sanota. Kun jään yksin alan ajatella kaikkea mikä elämässäni on vikana ja se saa mut vihaiseksi.
I'm so excited, I haven't spoken And she's so pretty, and she's so sure Maybe I'm more clever than a girl like her The summer's all in bloom The summer is ending soon
- Vanessa Carlton: white Houses
Mun laihduttaminen menee aivan loistavasti kun ei päivässä oikein ole aikaa syömiselle ja oon huomannut et on yllättävän helppo kieltäytyä herkuista jos muut vetää niitä kokoajan.
Eilen olin koko päivän ulkona. Ensimmäistä kertaa siitä asti kun oon tän koneen omistanut mun ei edes tehnyt mieli tulla koneelle. Kaksi mun hyvää kaveria tuli nimittäin meille ja ne aikoo olla täällä koko loppu loman! Ajattelin että vihdoinkin mulla on jotain kivaa tekemistä eikä tarttee hermoilla siitä kun mun ns. kaverit ei edes puhu mulle. Meillä oli eilen todella hauskaa, näitten kanssa ei tarvitse ajatella että mitä ne tarkoittaa kun ne sanoo noin ja että onko he ees kiinnostuneita siitä mitä mie sanon, koska he on täällä mun luona, koska he halusvat nähä mut. Muisteltiin menneitä sitä kun he vielä asuivat täällä ja oi että kaipaan sitä aikaa, mutta nyt mun pitää vaan osata nauttia tästä ajasta kun he ovat täällä nyt.
Tuntuu että mun pitäs alkaa nauttia kaikesta, koska tuntuu että oon vaan tuhlannut aikaa eläen laskemalla tunteja seuraavaan päivään. Ajattelemalla että huomenna teen jotain asioiden eteen ja että ensi kuussa musta tulee onnellinen.
Now I can see what matters to me it's as clear as crystal The places I've been the people I've seen plans that I made start to fade
- Jem: 24
Oon erittäin ylpeä siitä että oon osannut hillitä mielitekojani vaikka mun vieressä koko ajan mussutetaan suklaata, sipsiä ja jäätelöä. Ja sitten oon vielä liikkunut enemmän kun viime viikkojen aikana yhteensä. Mie oon erittäin urheilullinen ihminen jos mulla vaan on joku jonka kanssa sitä harrastaa, yksin ollessa ei välillä jaksa edes jalkaansa nostaa, mutta nyt tuli käveltyä, pelattua sulkista ja jalkapalloa. Tuntuu erittäin hyvältä kun juoksee metsäpolulla ja laulaa täyttä kurkkua:
What a scummy man Just give him half a chance I bet he'll rob you if he can Can see it in his eyes that he's got a nasty plan I hope you're not involved at all
- Arctic Monkeys: When the sun goes down
Hyvä ystäväni, joka ei ole hyvä ystävä soitti mulle eilen. Ihmettelin sitä kun en saanut siitä enää niin suurta mielihyvän tunnetta kun aina ennen hänestä kuullessani.. Olen ehkä pikkuhiljaa jo tottunut elämään ilman häntä ja hämmennyin yhteydenotosta haluan silti nähdä hänet ja tällä viikolla näenkin. Mua vaan pelottaa että kun näen hänet alan taas herätellä turhaa toivoa siitä että hän tarvitisi mua yhtä paljon kun mie häntä. Ja sitten jään kaipaamaan häntä entistä enemmän kun hän lähtee vuodeksi pois. Toivon että me voitais oikeesti keskustella asioista, mutta musta tuntuu että hänelle se on mahdotonta.
Well, when you go Don't ever think I'll make you try to stay And maybe when you get back I'll be off to find another way
When you go Would you even turn to say "I don't love you Like I did Yesterday"
- My Chemical romance: I dont love you
Tein loistavia löytöjä kirpparilta, oon tehnty vastaavanlaisia ennenkin mutta oon pelännyt liikaa, ajatellut liikaa muiden mielipiteitä käyttääkseni niitä vain koska ne on vähän omituisia, mutta nyt aion käyttää näitä koska rakastuin niihin housuihin totaalisesti.
Heräsin taas aamulla kyyneleet silmissä, näin on käynyt kuluneen kuukauden ajan enemmän kuin kymmenen kertaa. Tällä kertaa syynä ei ollut vain yleinen ahdistus vaan viimeyönä näkemäni ihana uni. Unessa olin onnellinen, hymyilen ja mulla oli erittäin rauhallinen ja tyyni olo. Leijailin ikäänkuin ilmassa ja nauroin.Ympärilläni oli suuri joukko ihania ystäviä, jotka todellisessa maailmassa olen jo menettänyt vuosia sitten.
Kaikki aina sanoo että kasvaessa kaveripiirimuuttuu,kun ihmiset kasvavat erilleen ja yleensä näin käy molemmin puolin.. miten sitten mie kaipaan jokaista menettämääni ystävää aivan suunnattomasti. Kaikkia jotka ovat muuttaneet kauas ja yhteydenotto on jäänyt. Kaikkia joita olen loukaanut nuorempana ollessani tyhmä,vihainen ja agressiivinen. Jokaista vanhaa ystävää, jonka kanssa on nautittu kaikesta ja joille mulla edelleen olisi niin paljon sanottavaa.
Eniten kaipaan kuitenkin kahta elämäni parhainta ystävää. En ole koskaan edes kuvitellut miltä tuntuisi elää ilman toista heistä. Hän on tukenut mua vaikeina aikoina ja antanut anteeksi kaiken pahan mitä olen hänelle joskus tehnyt. Monta vuotta tuntui kun olisimme erottamattomat. Nykyisin hän on muuttunut en ollut enää tunnistaa häntä kun viimeeksi puhuimme, missä on se kiltti hyväsydäminen hieman lapsellinenkin tyttö, joka juoksi keskellä yötä viereeni nukkumaan kun oli nähnyt pahaa unta.
i just stand and watch as they pull you from another world Unraveling twisted plots, oh i wish you were another girl -Josiah Leming: HerI
Hän on ehkä maailman valovoimaisin henkilö, hänestä on mahdoton olla pitämättä. Kukaan ei ole niin hauska ja kekseliäs kun hän. Monta kertaa olenkin ajatellut miten hän edes haluaa olla tälläisen tavallisen tytön kun mie kaveri. Olen kokenut elämäni parhaat hetket hänen kanssaan. Osaan aina nauttia joka sekunnista hänen kanssaan, koska tiedän ettei se kestä kauan. Hän on tehnyt näin ennenkin (kolme kertaa) lakannut vain yhtäkkiä olemasta ystäväni, enkä koskaan ole tiennyt syytä. se sattuu joka kerta vain enemmän ja enemmän ja joka kerta se tuntuu ihanalta kun hän haluaa mut takaisin elämäänsä. Vaikka olen usein surullinen hänen takiaan en osaa elää ilman häntä.
At the most I’m a glare, I’m the hopeless son who’s hardly there. I’m the open sign that’s always busted. I’m the friend you need, but can’t be trusted.
-Patrick Park: Something Pretty.
Vaikka elänkin tällä hetkellä täydellisessä yksinäisyydessä, mulla on aina toivoa. Mun täytyy kestää enää kuukausi tätä sosiaalista eristystä, koska syksyllä alkaa mulle helpotukseksi koulu, josta todella toivon löytäväni ystäviä. Ehkä mulla onkin mahdollisuuksia koska aion laihtua lisää kuukauden aikana. Aika naiivia oli ajatella että voisin syödä niinkin paljon kun nyt viimeisen kolmen päivän aikana.
Alan laittaa jokaiseen blogitekstiini sillähetkellä kuuntelussa olevine ihanien kappaleiden sanoja, toivon että joku löytää uusia suosikkeja:) Ja kirjoittelen jatkossa myös näitä hieman pidempiä tekstejä ja hieman harvemmin (ehkä):) kuvassa maailman kaunein ihminen mielestäni tällähetkellä Leighton meester.
On ollut pari aika tylsääkin päivää, ei oo tullut kun maattua riippumatossa lukemassa. Alice Seboldin kirja Oma Taivas kädessäni makasin auringossa ( kun toissapäivänä se vielä paistoi ) ja en malttanut laksea kirjaa kädestäni. Niin humoristisesti ja sydäntäsärkevästi kirjassa kuvattiin neljätoistavuotiaan Susien elämää - kuoleman jälkeen. Susie seurasi omasta taivaastaan vuosikausia rakkaidensa elämää maanpäällä.. Itse haluan ajatella, että kuolemani jälkeen pääsen taivaaseen, sillä uskonhan minä jumalaan. En haluaisi taivaan olevan tuollainen kun Susien, kuinka muka kestäisin katsoa miten minulle rakkaat ihmiset jatkavat elämäänsä -ilman minua.?
Nyt ulkona sää on kaikkea muuta kun kesäinen ja päänsärky on aivan järkyttävä, toivon että sää paranisi, jotta saisin aikaiseksi lähteä jonnekkin. Nyt tulee vain maattua.
Tyttö. Toiminut aikaisemmin nimellä I Love Coconuts.. Lokakuuhun asti. http://www.blogilista.fi/blogi/i-love-coconuts/20667 Ensimmäiset kuukaudet blogi keskittyi kirjoihin ja painon kanssa pelleilemiseen, ja nykyään ärsyttää koko tekstit, joten oon alkanut poistella niitä.. Heinäkuusta alkaa uudistunut blogi. Tän blogin kirjoittelu hieman ehkä jäänyt, aloitin blogin joka ei ole anonyymi, joku ahkera saataa mut löytää ihan itsenänikin, mutta tämä silti tulee olemaan suuremmassa osassa tai tänne voi kertoa enemmän.
Was a long and dark December
Kirpputorit On erittäin rauhallisia ja rentouttavia paikkoja, joista saa takulla omaperäisiä vaatteita.
On eräs keinu, jota rakastan, jonka luona olen kokenut paljon.
Kirjasto. Kirjat. Pitääkö edes selittää.
Kesäiset illat laiturilla.
Ystävät.
Kaikkien pitäisi laihduttaa itsensä vuoksi.
Tänään näin yhtä henkilöä joka on ennen ollut laihdutukseni syy, ihminen jokka vetää minua puoleensa kuin mangeetti, mutta haluaisi vain työntää minut pois.
Batman itsehän oli hieman tönkkö, mutta silti jotenkin hurmaava ollessaan ilman batman-asua. Ja Harvey Dent (Aaron Echart) oli niin loistavan monipuolinen hahmo, joka ensin ärsytti, mutta loppua kohden aloin pitämään hänestä enemmän ja enemmän. Kuitenkin, kuten myös sarjakuvissa Jokeri oli suosikkihahmoni, kuten myös aikaisemmissa leffoissa ja sarjakuvissa. Jotenkin siinä on vaan mielestäni jotain todella vangitsevaa ja ihanaa, kun jokeri on olevinaan niin sekaisin päästään niin silti lähes kaikki hänen sanomansa asiat, kun niitä oikein miettii vaikuttavat järkeviltä..Ainakin mielestäni. Elokuva oli yllättävän hauskaakin katsottavaa, nauroin maha kippurassa monessa kohdassa:) Paras Batman tähän saakka.
Kaikki aina sanoo että kasvaessa kaveripiirimuuttuu,kun ihmiset kasvavat erilleen ja yleensä näin käy molemmin puolin.. miten sitten mie kaipaan jokaista menettämääni ystävää aivan suunnattomasti. Kaikkia jotka ovat muuttaneet kauas ja yhteydenotto on jäänyt. Kaikkia joita olen loukaanut nuorempana ollessani tyhmä,vihainen ja agressiivinen. Jokaista vanhaa ystävää, jonka kanssa on nautittu kaikesta ja joille mulla edelleen olisi niin paljon sanottavaa.
